maanantai 11. maaliskuuta 2019

TUKOSSA

Tällä hetkellä kun istuu huonossa röhnötysasennossa sohvan nurkassa, eri sarjojen pyöriessä taustalla viidettä tuntia ja on teekuppien ja nenäliinojen ympäröimä, on vähintäänkin sellainen tukkoinen olo. Ihan kirjaimellisesti, mutta myös muutenkin. Viimeisen kuukauden verran on ollut todella määrätietoinen ja inspiroitunut fiilis monen asian suhteen, mutta nyt olen törmännyt muutamia asioita suunnitelmassa tukkoiseen oloon. Tuntuu että aivot lyö tyhjää, tai ajatukset kiertää vain paikallaan. 

Blogin kirjoittaminen, tubekanavan aloitus ja instagramissa aktivoituminen vähän paremmin on ollut viimeisen reippaan kuukauden aikana hurjan hauskaa ja inspiroivaa. Olen saanut siitä itselleni aika kivan harrastuksen, ja kokenut olevani todella innostunut tuottamaan ja tekemään erilaista sisältöä eri alustoille. Olen myös luonut alustavasti tekemiselleni reunaehtoja ja suunnitelmia, ja kysynyt toiveita ja palautetta seuraajiltani. Haluan jatkaa toiminnan kehittämistä, ja tavotteita ja suuntaviivoja olen totta kai hahmottanut. Olen myös jo tässä reilun kuukauden aikana törmännyt pari kertaa vaihtelevasti siihen tunteeseen, kun lyö tyhjää. Kun olet ajatellut tekeväsi postauksen jostain aiheesta, et vaan saa mitään aikaiseksi. Ei ole kivoja kuvia, ei irtoa tekstiä. Toisaalta taas yhtäkkiä tulee jokin inspiraatio, ja sitten kulkee taas. Nyt taas tuntuu tukkoiselta. 

Joku aika sitten pohdin motivaation olemassaoloa tässä tekstissä. Motivaatiosta ei kuitenkaan nyt ole kysymys. Tukkoinen olo ei koske vain nyt tätä esille nostamaani esimerkkiä, vaan pätee samalla tavalla ihan kaikkeen tekemiseen. Se on se tunne, kun olet päättänyt haluavasi tehdä jotain, olet asettanut tavoitteen, mutta et vaan saa sitä tietynlaista flow-tilaa päälle. Sitä tilaa, missä hommat luistaa ja uusia ajatuksia popsahtelee päähän jatkuvalla syötöllä. Näitä tukostiloja olen kokenut monta kertaa ennenkin opiskeluaikana, työssä ja tässä fitnessharrastuksessani. Tunnistatte varmasti tilanteen, kun pitäisi kirjoittaa joku essee, mutta tuijotat vain tyhjää paperiarkkia eikä mikään ajatus liiku päässä. Tai kun pitäisi lähteä salille tai juoksemaan, mutta et keksi kivaa reittiä, et löydä oikeita treenivaatteita, et keksi miten kauan treenaisit tai miten pitkän lenkin juoksisit. Sitä herkästi silloin löytäisi monta asiaa, mihin ennemmin käyttäisi aikansa. Tällöin esseen tai treenin tekeminen voi tuntua enemmän pään hakkaamiselta seinään, kuin siltä että tulee hienoa tulosta.

Tukostilaan jää herkästi jumiin. Sitä herkästi kyseenalaistaa omat tavoitteensa ja oman tekemisensä ja alkaa löytää niitä syitä sille, minkä takia tietty toiminta pitäisi jättää ennemmin kesken. Kurssin voi suorittaa ensi lukuvuonna, tai esseen voisi yrittää palauttaa myöhässä. Treenin voi tehdä myöhemminkin. Joskus näiden tunteiden läpi pitää vaan puskea ja mennä sitten sen kuuluisan harmaan kiven läpi. Joskus näitä tukostiloja kannattaa kuitenkin pysähtyä vähän miettimään. Onko tullut painettua jotain asiaa tukka putkella viimeiset viikot? Onko homma lähdössä vähän lapasesta ja kuppi olla liian täynnä? Onko tämä yhtäkkinen inspiraation ja innostuksen puute vain oman mielen tapa kertoa siitä, että nyt olisi aika pitää vähän taukoa. Pahimmillaan sitä tukostilan iskettyä tukottaa itsensä vielä pahemmin pakottamalla itsensä tekemään jotain pakon edessä. Toisaalta, saatpahan asian hoidettua, mutta toisaalta se inspiraation takaisin saaminen saattaa olla vielä kauempana.

Suurin syy sille, miksi pidän tätä blogia, teen videoita tai jaan sisältöä instagramiin, on tarve saada ajatuksia ulos päästä ja purkaa omaa tarvetta luoda ja tehdä jotain. En ole taiteellinen, enkä musikaalinen, mutta kirjoittaminen on aina tuntunut mukavalta ja helpolta. Opettajana työskentelyn myötä olen myös havainnut, että ihmisille puhuminen ja opettaminen on myös miun juttu. Tämä sisällön ulos pistäminen on yksi tapa minulle purkaa omia ajatuksia, ja myös ajatella. Voisin tietysti tehdä sen johonkin päiväkirjaan, mutta jos jollekin näistä miun esille tuomista jutuista tai ajatuksista olisi joskus hyötyä, niin siinä on riittävästi syytä laittaa nämä ylös muidenkin nähtäville. Olisi mahtavaa keskustella joka hetkessä näistä asioista jonkun kanssa, mutta en halua kaikkia läheisiäni jatkuvasti kuormittaa omalla itsepohdinnalla. Auta Antti-podcastissakin se taidettiin sanoa, kirjoittaminen on ajattelua.

Meikeistä, kosmetiikasta tai fitneksestä puhuminen on taas miun kiinnostuksen kohde ja osittain intohimo. Youtubeen tai blogiin on helppo selittää innoissaan jostain meikkituotteesta, koska jos jotakin ei kiinnosta, voi hän klikata itsensä nopeasti pois siitä postauksesta. Se taas, että etsit toista tuntia netistä parasta luomiväripalettia jonka hankkia seuraavaksi, ja intoilet siitä poikakaverillesi, ei ehkä taas ole poikakaverisi ajatus mukavasta vapaa-ajanviettotavasta. Aloitin aikanaan blogin, koska kirjoittelin livejournal-nettipäiväkirjaan ylös tekemiäni treenejä, ja yksi livejournal-kavereistani vinkkasi huomaavaisesti, että ehkä siellä porukkaa ei kiinnosta miun treenit, mutta voisit kirjoittaa ne vaikka ylös blogiin. Tästä ajatuksesta se siis lähti.

En sano että kaikkien tulee ruveta pitämään blogia tai julkaisemaan sisältöä videon muodossa. Nämä samat ajatukset pätee ihan kaikkeen tekemiseen. Jos esimerkiksi pitäs kirjottaa joku opiskelutehtävä, aloittaa töissä iso projekti tai suunnitella itselleen uusi treeniohjelma, voi tukostila tai jumittuminen iskeä, ja siihen ei välttämättä aina löydy apua siitä, että tuijottaa Netflixiä kolmatta tuntia. Tähän siis tiivistettynä minun viisi vinkkiä oman inspiraation löytämiseen ja tukoksesta eroon pääsemiseen:

1. Liiku vähän. Mene ulos kävelylle. Venyttele. Mene salille. Seiso vaikka käsilläsi seinää vasten. Liikuntamuodolla ei ole väliä, kunhan se on jotain mistä tykkäät ja kuormittavuudeltaan siihen hetkeen sopivan tuntuista. Joskus tarvitsee kunnon hikitreenin jonka jälkeen naama on punainen ja haukot henkeä, joskus taas kevyt kävelylenkki ulkona auttaa. Yleensä edes kevyen liikunnan jälkeen ajatuskin alkaa luistaa.


Raitis ilma tunnetusti auttaa. Ja uusien maisemien tuijottelu myös!

2. Kirjoita tai höpötä ääneen. Vaikka ihan vaan paperille, jota kukaan ei lue. Kirjota kaikki asiat ylös, mitä sillä hetkellä mietit. Kirjoita vaikka sitten se, ettei päässä liiku mitään. Avaa puhelimestasi äänitysohjelma, ja kerro ääneen mielen päällä liikkuvat asiat. Tee se sillä ajatuksella, ettei kukaan ikinä kuuntele tai lue sitä, minkä nyt luot. Älä itsekään lue tai kuuntele tekemääsi, jos siltä tuntuu. Poista, ja aloita alusta. Tällä tavalla saa mieltä vähän tuuletettua ja ajatus saattaa alkaa luistaa.

3. Juttele ja keskustele. Viritä työpaikalla kahvipöydässä keskustelu jostain aiheesta. Soita ystävällesi, jonka kanssa et ole jutellut hetkeen. Juttele saunan lauteella illalla oman puolisosi kanssa. Kysy parhaalta ystävältäsi mielipidettä johonkin asiaan. Kunhan keskustelet jonkun kanssa. Muilta ihmisiltä saa hirveästi irti, kun vähän virittää keskustelua sitä "mitä kuuluu, ihan ok"-pintaa syvemmälle.

4. Kuuntele podcasteja tai äänikirjoja tai lue kirjaa. Valitse jokin ajatuksiasi haastava kirja. Välttämättä se sama rakkausromaani, jonka olet lukenut jo kolme kertaa, ei tarjoa enää mitään uutta ja ajatuksia herättävää, mutta jokin uusi asiakirja vaikka saattaa tarjotakin. Jos lukeminen tuntuu liian raskaalta, kuuntele äänikirjoja. Podcasteja syntyy tällä hetkellä jatkuvalla syötöllä uusia ja uusista aiheista, ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Voit helposti aloittaa vaikka jostain hömppäpodista, ja siirtyä siitä kohti asiapitoisempaa sisältöä. 

5. Älä kilpaile. Olitpa sitten opiskelija, työntekijä, sisällöntuottaja tai urheilija, voi oikea tilanne ollakin tavallaan pienen tai suuremman kilpailun ympäröimä. Kilpailutilanne tai itsensä vertaaminen muihin voi kuitenkin pahentaa tukostilaa vain entisestään. Sen sijaan että yrität esimerkiksi miettiä millä tavoin olet itse muita samassa tilassa olevia parempi, ja boostata itsetuntoasi sitä kautta, mieti mitä voisit muilta kilpailijoiltasi saada ja oppia, tai mistä inspiroitua. Kilpailu tai jopa kateus voivat välillä viedä itseä ja omaa tekemistä isoilla askeleilla eteenpäin, mutta ne herkästi lamaannuttavat.

Tälläkin hetkellä tässä istuessa ja näppistä hakatessa, nenä edelleen tukossa, alkaa tuntua, että ajatukset rupeavat taas kulkemaan. Kävelylle haluaisin lähteä, mutta olo on edelleen niin kehno, että päätin tällä kertaa valita tämän kirjoittamisen. Kohta ehkä tartun äänikirjaan, koska flunssan aiheuttama päänsärky vähän haittaa lukemista. Tai sitten jatkan turhanpäiväistä Netflix-maratonia, koska nyt jo tuntuu kaiken suhteen vähän paremmalta ja ajatukset vähemmän tukkoisilta!

Mukavaa viikkoa kaikille ❤️

Käykää tsekkaamassa myös uusin video TÄSTÄ LINKISTÄ ja muistakaa tilata tubekanava! 😚

2 kommenttia:

Jäikö ajatuksia? Pistä kommenttiin :)